FI
-

Valotaide ja vety kohtaavat Lutakonaukiolla Valon kaupunki -tapahtumassa
.
Cefmof on mukana jälleen syyskuussa järjestettävässä Valon kaupunki -tapahtumassa Jyväskylässä. Tänä vuonna Cefmof mahdollistaa Lutakonaukiolle sijoittuvan australialais-perulaisen Atelier Sisun Evanescent-valotaideteoksen. Koko Valon kaupunki -tapahtuman ajan nähtävää teosta täydentää 25.–27. syyskuuta Cefmofin Vetyä, valoa ja voimaa -tapahtumaohjelma, jossa yleisö pääsee tutustumaan vedyn tuotantoon, varastointiin ja erilaisiin käyttötapoihin. Kolmen illan ajan osa Evanescent-teoksesta valaistaan vedyllä tuotetulla sähköllä.…
-

Cefmof Hydrogen Oy ostaa historiallisen Jääskelän Tilan Jyväskylästä edistämään vedyn käyttöä ja hiilineutraalia tulevaisuutta
| Cefmof Hydrogen Oy.
Cefmof Hydrogen Oy on ostanut historiallisen Jääskelän Tilan rakennukset Jääskelä Innovation Oy:ltä Jyväskylässä. Kauppakirjat allekirjoitettiin 27. elokuuta 2026, ja kaupan yhteydessä Cefmof Hydrogen Oy:lle siirtyy myös Jyväskylän kaupungin omistaman maa-alueen vuokraoikeus. Maa-alue säilyy Jyväskylän kaupungin omistuksessa. Kauppa tukee Cefmof Hydrogen Oy:n suunnitelmia kehittää Jääskelän Tilasta uudenlainen toimintaympäristö vedyn käytännön hyödyntämiseen ja kaupalliseen toimintaan. 1000 Lakes…
-

Jyväskylään uusi tutkimus- ja kehityskeskus – hiilidioksidista ja vedystä uusiutuvaa metaania
| Cefmof Hydrogen Oy.
Reduciner perustaa Mustankorkean alueelle Jyväskylään tutkimus- ja kehityskeskuksen teknologiansa testaamista ja validointia varten. Keskuksen yhteydessä Reduciner, Mustankorkea ja Cefmof Hydrogen toteuttavat metanointipilotin, jossa tutkitaan uusiutuvan metaanin tuotantoa Mustankorkean biokaasuntuotannossa syntyvästä hiilidioksidista ja Cefmof Hydrogenin Jyväskylässä tuottamasta vedystä Reducinerin teknologialla. Business Finland rahoittaa tutkimus- ja kehityskeskuksessa toteutettavaa tutkimushanketta. Reduciner kehittää teknologiaa, jossa talteen otettua hiilidioksidia ja…
-

Hydrogen Builders -tapahtuma osoitti vedyn siirtyvän suunnitelmista käytäntöön
.
Hydrogen Builders -tapahtuma kokosi Jyväskylään vetytalouden kehittäjiä, yrityksiä, kaupunkeja ja tutkimusorganisaatioita keskustelemaan siitä, missä vetytalous tällä hetkellä etenee ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Päivän esityksissä nousi esiin yksi yhteinen viesti: vedystä ei enää puhuta vain tulevaisuuden mahdollisuutena, vaan käytännön ratkaisuina, joita testataan, otetaan käyttöön ja skaalataan eri puolilla maailmaa. Tapahtuman teema From Plans to Real Life kuvasi osuvasti vetytalouden nykyvaihetta. Ala on siirtymässä suunnittelusta…
-

Cefmof rakentaa ainutlaatuista Hydrogen House -kehitysympäristöä vetyratkaisujen kehitys- ja testaustyöhön
.
Central Finland Mobility Foundation (Cefmof) rakentaa parhaillaan Jyväskylään Hydrogen House -kehitysympäristöä, jonka tavoitteena on tuoda vetyteknologiat lähemmäs käytännön arjen sovelluksia. Hankkeessa edistetään vetylaitteiden, sovellusten ja jakeluratkaisujen kaupallistamista proof-of-concept-testauksen ja pilotoinnin avulla. Hydrogen House on asuinympäristöä muistuttava kokonaisuus, joka yhdistää vedyn tuotannon, varastoinnin, sähköntuotannon, lämmityksen sekä arjen sovellukset, kuten ruoanlaiton. Vastaavaa toimintaympäristöä ei tällä hetkellä ole muualla Suomessa. Hydrogen House -kehitysympäristö tarjoaa paikan, jossa…
-

Cefmof rahoittaa kestävän liiketoiminnan ja kiertotalouden työelämäprofessuurin Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakouluun
.
Uusi työelämäprofessori Susanna Horn vahvistaa kauppakorkeakoulussa kestävän liiketoiminnan tutkimusta, erityisesti kiertotalouden tutkimusta, sekä tähän tutkimukseen liittyvien toimijaverkostojen luomista. Hän työskentelee kauppakorkeakoulussa yritysten ympäristöjohtamisen alla, mutta on samalla osa Cefmof-rahoitteisen vetytutkimusprojektin asiantuntijajoukkoa. – Tämä on monitahoinen tehtävä, jossa pääsen työskentelemään ja verkostoitumaan niin kiertotalous- kuin vetypuolen toimijoiden kanssa. Tutkimme esimerkiksi vetyjärjestelmän liiketoimintaa ja taloudellista kestävyyttä, sekä kemian laitoksen…
-

Cefmof Hydrogen Oy operoi Suomen ensimmäistä vetytankkausasemaa
.
Suomen ensimmäinen vihreän vedyn tankkausasema Jyväskylässä on edennyt pilotointivaiheesta kohti kaupallista käyttöä samalla, kun vedyn tuotantoyksikön asennustyöt etenevät. Pilotointivaiheen aikana aseman toimintaa on testattu todellisissa käyttöolosuhteissa, myös kylmissä talviolosuhteissa, ja samalla on kerätty käytännön kokemuksia kaupalliseen käyttöön siirtymiseen liittyen. Suomen ensimmäisen vedyn tankkausaseman toiminnasta vastaa Cefmof-säätiön kokonaan omistama tytäryhtiö Cefmof Hydrogen Oy. Aseman rakentaminen on käynnistetty osana Cefmof-säätiön vedyn liikennekäytön kehitys- ja pilotointityötä, jonka tavoitteena on edistää vihreän vedyn käyttöön perustuvaa…
-

Vedyntuotantoyksikön asennus alkaa Suomen ensimmäisellä vetytankkausasemalla Jyväskylässä
.
Vedyntuotantoyksikön asennus alkaa Jyväskylässä. Yksikkö sijoittuu Suomen ensimmäisen toiminnassa olevan vetytankkausaseman yhteyteen. Asennus liittyy Central Finland Mobility Foundationin (Cefmof) aiemmin tiedottamaan vedyntuotantoyksikön ja veden puhdistusyksikön tilaukseen Asahi Kaseilta (Asahi Kasei Corporation), ja tilaus etenee nyt konkreettiseen toteutusvaiheeseen. Laitteiston käyttöönotosta yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa vastaa Cefmof säätiön omistama tytäryhtiö Cefmof Hydrogen Oy, joka myös vastaa vetytankkausaseman operoinnista.…
-

P2X Solutions toimittaa vihreää vetyä Suomen ensimmäiselle vetytankkausasemalle Jyväskylään
.
Vihreän vedyn edelläkävijäyhtiö P2X Solutions on toimittanut vihreää vetyä Jyväskylän vetytankkausasemalle kesästä 2025 alkaen. Jyväskylässä liikennöi Suomen ensimmäiset pilottikäytössä olevat vetybussit osana kaupungin julkista liikennettä. Vetytankkausasema on parhaillaan pilottikäytössä ja siellä tankataan bussien lisäksi muutamia liikenteessä jo olevia henkilöautoja, kuten takseja. Jyväskylän vetybussiliikenteen alkaminen on tärkeä merkkipaalu, sillä se mahdollista samalla koko vetyliikenteen kehittymisen Suomessa. Vetybussit mahdollistavat tasaisen kysynnän uudelle polttoaineelle ja luo pohjaa muita käyttäjäryhmiä varten. ”Vihreän vedyn voimalla liikennöity bussi on yksi…
-

Vedyn maailma -näyttely siirtyy Aalto2-museokeskukselta Jyväskylän yliopistolle
.
Parhaillaan Aalto2-museokeskuksessa esillä oleva Central Finland Mobility Foundationin Vedyn maailma -näyttely jatkaa matkaansa kohti opetuksen ja tiedekasvatuksen ydintä joulukuussa. Näyttely siirretään osaksi Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tiedekasvatustoimintaa. Näyttelyn hallinnoimisesta ja jatkokehittämisestä vastaa tiedekunnan koordinoima Keski-Suomen LUMA-keskus, joka edistää ja tukee tiedekasvatusta innostaen lapsia ja nuoria luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian maailmaan. Keskuksen tarkoituksena on herättää luonnontieteellistä…
-

Cefmof mukana rahoittamassa Hippoksen Osaamiskeskusta
.
Jyväskylän Hippoksen uusien liikunta- ja urheilutilojen rakentaminen alkaa joulukuussa. Kaikki hankeen osapuolet vahvistivat mukana olonsa sopimuksin tänään 28.10.2025 pidetyssä aloituskokouksessa. Yli 210 miljoonan euron satsaus liikunnan, huippu-urheilun, tutkimuksen ja koulutuksen Hipposkeskukseen on Suomessa ainutlaatuinen. Rakentaminen kestää kokonaisuudessaan reilut kaksi vuotta ja rakentamisaikaiset kokonaistyöllisyysvaikutukset ovat arviolta noin 2600 henkilötyövuotta. Työmaa-alue aidataan marraskuussa ja rakentaminen alueella alkaa…
-

Cefmof tuo valon ja vedyn Ruusupuistoon Valon kaupunki -tapahtumassa
.
Cefmof on mukana syyskuussa järjestettävässä Valon kaupunki -tapahtumassa Jyväskylässä. Tänä vuonna tuemme Ruusupuiston valotaidekokonaisuutta, joka yhdistää kansainvälisesti noteerattua taidetta ja tulevaisuuden energiaratkaisuja. Ruusupuiston vetonaulana nähdään australialaisen valotaiteilija Amanda Parerin Fantastic Planet -teos, jossa kolme valtavaa valohahmoa ottaa haltuun ympäristön. Nämä toisilta planeetoilta saapuneet jättihumanoidit antavat vaikutelman juuri maahan laskeutuneista olioista, jotka tutkivat uteliaasti ja lempeästi…