Cefmof-säätiön rahoitus vauhdittaa Jyväskylän yliopiston vetytutkimusta

Apulaisprofessoreiden Ali Davoodin ja Manu Lahtisen sekä yliopistonlehtorin Marko Melanderin tekemää vetytutkimusta tuetaan Cefmofin rahoituksella.

Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella aloitti tammikuussa uusi apulaisprofessori, Ali Davoodi, jonka tutkimus keskittyy vetytutkimukseen ja kestävien energiajärjestelmien kehittämiseen. Tehtävä rahoitetaan Central Finland Mobility Foundation (Cefmof) ‑säätiön myöntämällä vetytutkimusrahoituksella. Lisäksi apulaisprofessori Manu Lahtisen ja dosentti, yliopistonlehtori Marko Melanderin tekemää vetytutkimusta tuetaan osittain Cefmofin rahoituksella.

Cefmof myönsi Jyväskylän yliopistolle 1,325 miljoonan euron rahoituksen vetytutkimuksen vahvistamiseen sekä kestävän liikenteen ja kiertotalouden edistämiseen. Viisivuotista tutkimusohjelmaa tukee myös yliopiston oma 250 000 euron rahoitusosuus. Rahoitus on osa Cefmofin ja Jyväskylän yliopiston strategista kumppanuutta, jonka tavoitteena on edistää kestävän yhteiskunnan ja liikkuvuuden ratkaisuja monitieteisen tutkimuksen ja koulutuksen avulla. 

“Rahoituksen vaikuttavuus syntyy siitä, että se mahdollistaa uusia avauksia ja osaamisen vahvistamista. Olemme ylpeitä voidessamme vahvistaa Jyväskylän kasvavaa vetyyn liittyvää ekosysteemiä ja nähdä tutkimuksen etenevän käytännössä kohti kestävämpää tulevaisuutta”, sanoo Cefmofin toiminnanjohtaja Haruka Arai.

Vetytutkimus vahvistuu toisiaan täydentävillä kokonaisuuksilla

Jyväskylän yliopiston vetytutkimus rakentuu useisiin toisiaan täydentäviin tutkimusalueisiin, jotka kattavat vedyn tuotantoon, materiaalitutkimukseen ja varastointiin liittyviä kysymyksiä. 

“Tämä monipuolinen lähestymistapa vahvistaa Jyväskylän yliopiston asemaa vetytutkimuksen edelläkävijänä ja luo vahvan perustan kestävien energiaratkaisujen kehittämiselle”, kertoo matemaattisluonnontieteellisen tiedekunnan dekaani Timo Sajavaara Jyväskylän yliopistolta.  

Ali Davoodi: Materiaalit ja sähkökemia vihreän vedyn tuotannossa 

Apulaisprofessori Ali Davoodi aloitti tehtävässään Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella tammikuussa 2026. Hänen tutkimuksensa keskittyy kokeelliseen sähkökemiaan, materiaalitieteeseen ja vihreän vedyn teknologioihin, jotka ovat keskeisiä globaalissa energiamurroksessa.

Davoodin tavoitteena on rakentaa Jyväskylän yliopistoon edistynyt sähkökemian laboratorio, jossa kehitetään kestäviä materiaaleja ja tutkitaan, miten ne toimivat energia- ja teollisuussovelluksissa. Suunnitteilla on tutkimushankkeita esimerkiksi kestävään vedyn tuotantoon biomassasta, vedyn varastointimateriaaleihin sekä vedyn integrointiin osaksi energiajärjestelmiä. 

On innostavaa aloittaa tämä uusi vaihe Jyväskylän yliopistossa. Odotan tutkimustoiminnan rakentamista, uusien yhteistyöverkostojen kehittämistä, opetukseen osallistumista ja sitä, että voimme edistää vedyn ja kestävän energian ratkaisuja kohti hiilineutraalia tulevaisuutta”, sanoo Davoodi.  

Manu Lahtinen: Ratkaisuja turvalliseen vedyn varastointiin 

Apulaisprofessori Manu Lahtisen tutkimus keskittyy vedyn varastointiin, joka on yksi vetytalouden keskeisimmistä pullonkauloista. Nykyiset varastointimenetelmät perustuvat vedyn puristamiseen erittäin korkeassa paineessa tai nesteyttämiseen hyvin alhaisissa lämpötiloissa, mikä tekee varastoinnista ja kuljetuksesta energiaintensiivistä ja teknisesti vaativaa.

Lahtinen tutkii huokoisia varastointimateriaaleja, erityisesti metalliorgaanisia verkkorakenteita eli MOF-yhdisteitä (Metal-Organic Frameworks) sekä biohiilipohjaisia materiaaleja. MOF-materiaalit ja huokoiset hiilimateriaalit voivat sitoa vetyä “pesusienen” tavoin ja mahdollistaa vedyn tehokkaamman varastoinnin matalammassa paineessa. Tämä voi pienentää säiliöiden painoa ja kustannuksia, parantaa turvallisuutta ja vähentää energiankulutusta. 

Juuri, huokoiset materiaalit voivat ratkaista vedyn varastoinnin haasteita erityisesti liikennekäytössä, koska ne mahdollistavat suuremman varastointikapasiteetin selvästi matalammassa paineessa”, selventää Lahtinen. 

Tutkimusta tehdään yhteistyössä muun muassa VTT:n kanssa, jossa huokosmateriaaleja testataan eri paine- ja lämpötilaolosuhteissa. Tavoitteena on löytää ratkaisuja, jotka soveltuvat käytännön sovelluksiin esimerkiksi liikenteeseen ja energiavarastoihin. 

Marko Melander: Uusia laskentamenetelmiä sähkökemian ja vedynkehityksen tutkimukseen 

Vetytutkimusta vahvistaa myös yliopistonlehtori, akatemiatutkija Marko Melander. Hänen tutkimuksensa täydentää kemian laitoksen materiaalitutkimuksen ja sähkökemian osaamista etenkin teoreettisen ja laskennallisen sähkökemian alalla.  

Olen innoissani sähkökemiaan keskittyvän kokeellisen tutkimuksen kehityksestä Jyväskylässä. Tämä avaus paitsi uudistaa kemian laitoksen tutkimusta erittäin tärkeässä aiheessa myös mahdollistaa kansainvälisesti korkeatasoisen menetelmäkehityksen ja laskennallisen tutkimuksen suoran yhdistämisen kokeellisen sähkökemian kanssa. Uskon, että tämä kokeellisen ja laskennallisen työn yhdistäminen edesauttaa sekä nykyisten sähkökemiallisten materiaalien ymmärtämisen että uusien ja parempien materiaalien nopeamman kehityksen”, sanoo Melander. 

Tutkimuksen rinnalla panostuksia opetukseen ja kiertotalouteen 

Vetytutkimuksen vahvistaminen näkyy myös opetuksessa. Kemian laitoksella on käynnistynyt tammikuussa uusi pakollinen ensimmäisen vuoden kemian opintojakso, jossa käsitellään vedyn tuotantoa osana kestävää energiajärjestelmää. Lisäksi laitoksella opetetaan vety-, sähkö- ja katalyysikemiaa useilla kursseilla 

Suomessa ja Keski-Suomessa tarvitaan uusia osaajia, joilla on vahva ymmärrys sähkökemiasta ja sen moninaisista sovelluksista. On tärkeää, että yliopistolla koulutamme näitä tulevaisuuden asiantuntijoita ”, sanoo Melander. 

Kuvat: Jyväskylän yliopisto

Cefmof avatar

Cefmof

Top