
Central Finland Mobility Foundation (Cefmof) järjestää Vetyvarikko-yleisötapahtuman Jyväskylän Lutakon Satamapuistossa 30.7.–1.8.2026 ralliviikon aikana. Maksuton ja kaikille avoin tapahtuma tarjoaa kävijöille mahdollisuuden maistella vedyllä valmistettua ruokaa, ajaa vetykäyttöisillä RC-autoilla sekä nähdä maailman ensimmäinen vetykäyttöinen sauna. Tänä vuonna tapahtumassa valmistetaan vetyä myös paikan päällä. Ensimmäistä kertaa Vetyvarikolla kävijät voivat tutustua vedyn koko ketjuun tuotannosta ja varastoinnista aina sen käyttöön asti.
Tänä vuonna Vetyvarikko sijaitsee kokonaisuudessaan yhdessä paikassa Lutakon Satamapuistossa, aivan rallin huoltoparkin läheisyydessä. Tapahtuma-alueelle on vapaa pääsy, eikä vierailu edellytä rallilippua tai ranneketta. Keskeinen sijainti tekee tapahtumaan tutustumisesta vaivatonta niin ralliviikolla Jyväskylässä vieraileville kuin paikallisillekin.
Vetyvarikon tavoitteena on tehdä vedystä helposti ymmärrettävä ja helposti lähestyttävä aihe. Kolmen päivän aikana kävijät voivat tutustua vedyn tuotantoon, varastointiin ja käyttöön käytännön esimerkkien, osallistavien aktiviteettien ja elämyksellisten sisältöjen kautta. Esimerkiksi vetykäyttöiset RC-autot ja vetyrakettityöpaja tarjoavat hauskan ja helposti lähestyttävän tavan oivaltaa vedyn mahdollisuuksia kaikenikäisille. Ohjelma havainnollistaa, miten vetyä voidaan hyödyntää esimerkiksi liikkumisessa, ruoanlaitossa, vapaa-ajalla ja muissa arjen sovelluksissa.



Yksi tämän vuoden uutuuksista on paikan päällä toimiva vedyntuotantopiste. Kävijät voivat seurata, miten vetyä valmistetaan ja miten se siirtyy varastoinnin kautta erilaisiin käyttökohteisiin. Vedyntuotantopisteellä on tapahtuman aikana paikalla vedyn asiantuntija kertomassa vedyn valmistuksesta ja vastaamassa kävijöiden kysymyksiin.
”Vetyvarikolla vedystä saa oppia ennen kaikkea kokemalla. Haluamme tarjota kaikenikäisille mahdollisuuden nähdä, kokeilla ja oivaltaa, miten monipuolisesti vetyä voidaan hyödyntää arjessa. Kun teknologiaan pääsee tutustumaan itse, siitä tulee helpommin ymmärrettävää ja kiinnostavampaa. Toivomme, että tapahtuma herättää uusia oivalluksia ja innostaa tutustumaan vedyn mahdollisuuksiin myös jatkossa,” sanoo Central Finland Mobility Foundationin tapahtumista ja kokemuksista vastaava ohjelmapäällikkö Netta Hongisto.
Vetyvarikko 2026
Aika: 30.7.–1.8.2026
Avoinna: päivittäin klo 11.00–18.00
(Huom. vetysauna ja vetyrakettityöpaja ovat avoinna klo 16.00 asti.)
Paikka:
Satamapuisto (Satamakatu 6, 40100 Jyväskylä)
Kolmen päivän aikana kävijät voivat muun muassa:
- maistella vedyllä valmistettua ruokaa
- nähdä maailman ensimmäisen vetykäyttöisen saunan
- ajaa vetykäyttöisillä RC-autoilla
- osallistua lasten vetyrakettityöpajaan
- tutustua vedyn tuotantoon, varastointiin ja käytännön sovelluksiin helposti ymmärrettävien ja elämyksellisten sisältöjen kautta
Tarkempi ohjelma, aukioloajat ja ajantasaiset tapahtumatiedot löytyvät osoitteesta:
https://cefmof.org/fi/tapahtumat/vetyvarikko-2026/
Tietoa Central Finland Mobility Foundationista (Cefmof)
Vetyvarikon järjestää Central Finland Mobility Foundation (Cefmof), jonka ovat perustaneet Jyväskylän kaupunki, TOYOTA GAZOO Racing World Rally Team ja Toyota Mobility Foundation. Säätiö edistää Keski-Suomen hiilineutraaliutta ja kestävää kaupunkikehitystä vihreän vedyn avulla. Jakamalla tietoa ja tarjoamalla käytännönläheisiä kokemuksia Cefmof lisää ymmärrystä vedyn mahdollisuuksista ja tukee sen käyttöönottoa osaksi arkea. Säätiö kehittää ja pilotoi käytännön vetyratkaisuja yhteistyössä yritysten, tutkimusorganisaatioiden ja julkisten toimijoiden kanssa.
